maanantai 3. toukokuuta 2010

Erilainen vappu


Perjantai 30.04.2010


Tänä vappuna ei vietetty löhöaikaa, ei syöty munkkeja tai juotu simaa (sain sentään lasillisen maistiaisia sukulaisvierailulla). Heti aamulla lähdimme takaisin mökille ja paiskimme töitä aina ilta seitsemään.


Ensi töikseni kiipesin vintille hakemaan harjaa ja otin kameran mukaan, että saan kuvaa purupuhdistuksen jäljistä. Tämmöiseltä aukko katossa näytti vintin puolelta katsottuna. Pojat olivat siivonneet ympäröivän lattian todella puhtaaksi ja alta paljastui aivan siisti lautakerros, jolle ei tarvitse tehdä mitään muutoin kuin vuotokohdan korjaamiseksi.



Huoneen toisessa päässä oli kerätty puru suurina kasoina ja lämpökorjauksen yhteydessä lisätyt villat oli nostettu purujen päälle. Seasta pilkisti vielä jotain tavaraakin, vaikka kertoivat, että suurin osa oli jo joko heitetty ulos tai pelastettu kamarin hyllyyn, sillä vintiltä oli löytynyt paljon vanhaa kaunista tavaraa, jotka aiomme säilyttää ja jättää taloon koristeeksi. Suunnittelimmekin jo, että teemme joko katonrajaa kiertävän hyllyn tai tuomme ison hyllykön, jonne tavarat sijoitetaan.



Eteisen yläpuolella oleva vintti oli täynnä vanhaa pahvia ja lehtiä, jotka oli kai aikoinaan laitettu kerros kerrokselta suojaksi, ettei harvan lattian läpi putoile purua ja muuta tavaraa eteisen lattialle.



Itseasiassa on harmi, että tämä viehättävä tila tulee poistumaan eteisen madalluksen vuoksi kokonaan. Seinät ja katto ovat kuitenkin ajan saatossa vaurioituneet niin paljon, että niiden korjaaminen ei kannata.


Tänään kuvasin myös paljon juuri sitä tavaraa, mitä olemme keränneet säästettäväksi. Sijoitimme osan niistä tähän kamarissa seisovaan vanhaan kaappiin, pois jaloista ja turvaan vahingoilta.



Hyllykkö toisella seinällä sai toimia paperitavaran ja kirjojen säilytyspaikkana, kunnes ehdin ne käydä lävitse.



Tämä ihmeellinen hämähäkinseittikapine on kaiketi jokin kehräämisen apuväline, vai mitä sanoo ne, jotka jotain asiasta tietävät?



Olin tosi onnellinen seuraavista löydöistä, sillä ne ovat olleet minulla jo pienenä ja luulin niiden iäksi kadonneen. Saapas oli rypenyt jossain mudassa, mutta ihan tuo näytti olevan vielä ehjä.



Nämäkin kaverit ovat saaneet levätä Tuomelan suojissa vuosikymmenet.



Tällaista silitysrautaa lämmitettin ennen hellan päällä. Kyllä on tälläkin kapineella hurjasti painoa, vaikkei olekaan niitä ihan mahdottoman vanhoja rautoja, jotka olisivat käyneet vaikka painonnostovälineistä!



Tämä kello ei enää sano tik ja tak, mutta koristeena se on mitä hienoin muisto menneiltä ajoilta.



Mitä kaikkea hienoa sitä onkaan unohdettu aikoinaan vanhan mökin uumeniin.



Nämä öljylamput muistan kotoa lapsuudestani. Lasinen on uudempi ja isompi taas siltä ajalta, kun asuttiin talossa, jossa ei ollut lainkaan sähköä. Ikävä kyllä, molemmista on lasi hajonnut.



Osa näistä seuraavista puuesineistä on äidin, osa äidin tädin peruja.



Aiemmin löytämäni vanha värikäs ämpäri sai parin, kun ystäväni toi tullessaan omansakin mökillemme!



Kun koko talon alakerta oli vihdoin tyhjä ylimääräisestä roskasta ja rojusta, niin oli aika luututa kamarin lattia. Tarkoituksemme on, että saamme kamarin sellaiseen kuntoon, että siellä voi halutessaan vaikka yöpyä, vaikka remontti on vasta alussa. Ystäväni korjasi repsottavan ikkunan ja huonosti sulkeutuvan ovenkin siinä kaiken muun ohella ja nyt saamme molemmat kiinni niin, että enää ei ulkoa pääse kosteus tulemaan ja oven saa kiinni, kun pölyinen piipunympärysprojekti pääsee alkamaan. Sieltä se ilmestyi kaiken pölyn alta, ihan kauniin sininen kokolattiamatto.



Ettei jaloissa kulkeutuisi niin paljon pölyä, märkiä puunlehtiä, hiekkaa jne., niin pikkuisen piti siivotun eteisen kulkuväylääkin mopata - mutta vain pikkuisen, sillä sen parempi siivoaminen tässä vaiheessa olisi ollut ajan hukkaa.



Tämän kaverin kanssa satuin samaan kauppaan juuri pari päivää sitten ja täältä löysin vanhan Suosikki-lehden, jossa Mike komeili heti kannessa.



Kun sisäurakka oli vihdoin iltasella valmis, oli pienen ulkokierroksen vuoro.



Siinä se on kuin tilauksesta; valmis väylä juuri siinä kohdassa, josta tie joskus tulee kulkemaan, kunhan saunan aika on ilmestyä tontille.



Toiselle puolelle tietä, lähes vastapäätä taloa, olemme suunnitelleet rakennettavaksi jonkinlaista talousrakennusta, jossa olisi esim. puu- ja  työkaluvajat, sekä autokatos.



Tuomelan vanha symboli on aikansa elänyt. Ehkä hankimme joskus uuden tilalle.



Ystäväni ei suinkaan ollut istuskellut tumput suorina minun urakkani aikana, vaan vessa oli saanut sekä tukirakenteita, että istuinosan. Peitimme sen takaseinän puuttumisen vuoksi muovilla, ettei se heti menisi pilalle.



Jos muistat, miltä se vielä eilen näytti, niin huomaat, miten uljaasti se jo seisoo suorassa alkutaipaleeseensa verrattuna.



Tämä on itse asiassa vain välietappi tälle huussille, sillä se tulee korjaamisen jälkeen siirtymään vielä tuosta hieman takaoikealle, kuusikon kätköihin.


Kun päivän urakka oli ohitse, oli mukava ajella tuttavien luokse vappusaunaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!