tiistai 15. kesäkuuta 2010

Väliaikatietoja ennen loman alkua


Viime viikon lopulla kävin tutkailemassa mökkitilannetta, mutta mitään ei oikein päässyt tekemään, kun ilmat olivat niin sateiset ja tuuliset. Sen verran kuitenkin poikkesin paikan päällä, että toin tullessani kotiin toisen kameran, jolla ystäväni oli ottanut muutaman kuvan muuraus- ym. tilanteista ja napsinpa itsekin joitain kuvia mukaani.


17.5.2010 tilanne:


Seinä auki ja reikä vintille piipun juuressa.



Suurimmat "pöllit" pilkottiin konevoimin



28.5.2010


Vintiltä alas kamariin purettu aukko oli ystäväni ohjelmassa seuraavana. Siihen laitettiin levyä ja paneelia vanhan, kostuneen tilalle.



Samaan aikaan oli savupiippukin jo kovaa kyytiä valmistumassa.



Epätasaisista, vanhoista tiilistä muuraaminen ei varmastikaan ole kaikkein yksinkertaisin juttu, mutta tärkeintä kai, että tulee "savunkestävä" piippu.


Vintiltä keittiön puolelle näkymä.



30.5.2010


Uskomatonta! Sähköttömässä talossa paloi hetken valot joka huoneessa! Olin tosi mielissäni, kun rakas remppahirmuni keksi ottaa tilanteesta kuvia muistoksi. Näin tuli samalla todetuksi, että ainakin 80-luvun alussa uusitut sähköjohdot olivat vielä käyttökunnossa, vaikkeivat varmasti jääkään paikoilleen siinä vaiheessa, kun uusi sähköliittymä mökkiin otetaan.





Lähdin mökille aurinkoisella hetkellä, mutta paikan päälle iski sellainen tuulen myräkkä, että sai pelätä puiden kaatuvan päälle, joten kauaa en viitsinyt tällä kertaa viipyä. Olin kyllä kuullut jo aiemmin, että vaivalla kahdesti kasaamamme puupino oli jälleen päättänyt sortua, mutta harmitti kyllä vietävästi kun sen itse kävin paikan päällä toteamassa. Oli alunperinkin virhe tehdä kahdesta elävästä haaparungosta pinotuet, sillä haapa jos mikä heiluu tuulessa mahdottoman paljon, jolloin pino tietysti menettää tukensa ja sortuu. No, oppia ikä kaikki! Seuraavan kerran olemme viisaampia.



Naapurissa oli roskanpolttopäivä, kun sateet antoivat siihen hyvän ja turvallisen mahdollisuuden. Minusta oli mukavaa nähdä, miten vihreä tonttimme onkaan. Ensi kertaa tänä vuonna näin sen nyt täydessä "puvussaan".



Tupakeittiön vanha hella oli menettänyt "mekkonsa", eli peltikuorensa sitten viime käynnin ja sehän piti tietysti käydä ikuistamassa myös.



Kamarin katto oli jo paikattu ja odottelee nyt keittiöstä napattavia Halltex-levyjä kaunistuksekseen.



Harmaa taivas paistoi muovin lävitse keittöstä katsoen pitkin piipun reunaa.



Paljon on vielä kesän aikana työtä edessä niin sisällä, kuin ulkonakin. Kattourakka alkanee loman tiimellyksessä heti, kun piippu pääsee täyteen mittaansa. Se kaiketi tapahtuu vielä tällä viikolla.



Piippua ei pystyyn saisi ilman tätä vempainta.



Tuuli meinasi kiskaista minut mukaansa ja teinkin jo lähtöä...



...mutta piti vielä käydä talon takapuolella katsomassa, josko saisin ulkoakin päin jonkinlaista kuvaa keskeneräisestä savupiipusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!