perjantai 9. huhtikuuta 2010

Toinen käynti


Olisipa ollut enemmän aikaa ja vähän vähemmän lunta, niin olisin lähtenyt maastoon katselemaan ympäristöäkin vähän tarkemmin. Mutta.. vielä on odotettava kuukauden verran. Ehkä jo seuraavalla reissulla ei tarvita "kahluusaappaita" siihen puuhaan.



Aurinko näytti tietä sinnepäin, mihin saapastelen kunhan lumitilanne sen sallii. Tuosta eteenpäin ja pieni käännös ensin oikeaan ja sen jälkeen alas viistosti vasempaan, niin ihka oma jokiranta siellä odottaa.



Tällä kertaa miesten availlessa "kissanluukkuja" kevät tuulten puhallukselle, tyydyin kiertämään mökkiä, kuin kissa kuumaa puuroa ja kuvasin sekä hyviä, että huonoja puolia siitä. Vanhoista ikkunoista pidän todella paljon, mutta kyllä niitäkin on jo aika kuluttanut.



Vuosi vuodelta aika ja sää ovat syöneet myös vanhoja portaita. Kohta ei enää pääse sisään, kuin hyppäämällä. Eteisen alla olevat kivijalatkin ovat kallistuneet uhkaavasti. Onneksi eteinen tulee remonttiin siinä missä muutkin osat mökkiä, joten ehkä siinä vähän kivetystäkin samalla suoristetaan, ettei ihan kellahda kumoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!