maanantai 17. toukokuuta 2010

Huonosti nukutun yön jälkeen


Lauantai 15.5.2010


Asuntovaunussa nukutun yön jälkeen seuraava aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Jos seitsemän pintaan keittelin aamukahvia ja aamupala oli mukava nauttia ulkona vaunun edessä olevan katoksen alla ennen töihin ryhtymistä.



Nurkalta jotain hakiessani, huomasin jälleen vanhan kannon, jonka kylkeen oli kasvanut kääpä jos toinenkin.



Muurikka kaipasi pientä huoltoa ja sen remonttireiskani aikoi tänään tehdäkin, kaiken muun puuhansa lomassa. Saisimme ehkä jo huomenna tehdä ruoan sillä, kunhan se olisi puhdistettu ruosteesta ja öljytty täyteen teräänsä.



Aamun aikana keräilin oksia ja muuta roskaa pihapiiristä puiden kaadon jäljiltä ja odottelin, että puukasa kasvaa sen verran, että pääsen tekemään pinoon lisää kerroksia.



Aamulla, kun minä olin vielä tuhissut umpiunessa, oli oma remonttireiskani ollut jo monta tuntia työntouhussa ja purkanut kostean paikan kohdalta seinää ja kattoa, katsoakseen vahingon laajuuden.



Löytö vintin seinän välistä. Kukahan on mahtanut joskus "menettää näkönsä", kun lasit ovat kadonneet?



Vaikka leivinuunin luukku onkin ruosteinen, on sen takana aivan ehjä ja kaunis uuni. Odotan mielenkiinnolla, alkaako se vetämään, kun tulee aika testata sitä. Ensin tarvitaan kuitenkin pientä muurausta piipun yläpäässä.



Päivällä pannu pääsi "poltettavaksi" ja sen jälkeen se harjattiin teräsharjalla ja rasvattiin tulikuumana sianihralla. Sen jälkeen pyyhittiin liat ja liiat ihrat pois ja viimeisteltiin vielä ruokaöljyllä.



Taukoja tarvitaan, kun on ahkerana paiskinut tunnin jos toisenkin töitä. Vannoin aikoinaan, etten koskaan osta "krokseja", mutta joudunpa syömään sanani. Mökkikäytössä ne ovat mitä parhaimmat jalkineet.



Tauon jälkeen remonttireiskani pääsi "uransa huipulle", lymyillen kuusien takana vessan kattoa paikkaamassa.



Sitä ennen oli puukasa kuitenkin jo kasvanut sen verran suureksi, että minä pääsin taas tekemään pinoon lisää korkeutta.



Illalla urakan päätteeksi päätimme ajella saunomaan ystäväni kotiin ja jäimme sinne yöksikin, sillä saunan jälkeen saimme iltakahvikutsun sukulaiseni luokse, emmekä jaksaneet enää lähteä ajelemaan sen jälkeen takaisin mökille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!