Kesä Tuomelassa osa 2
Oli turha kuvitellakaan, että yli 30 asteen helteellä yksikään täysijärkinen remonttimies olisi enää katolle kiivennyt, joten viettelimme sitten aikaa ystävien kanssa, kalastimme ja puuhastelimme kaikkea pientä. Tietysti leijonan osan ajasta vei myös kaikki kaupunkielämään tottuneelle yksinkertaiset asiat, kuten peseytyminen, ruuanlaitto, wc:ssä käynti, siivous, vedenhaku ja kauppareissut.
Kun ainoa mahdollisuus aamukahvin saantiin oli tulenteko ulkogrilliin, nokipannulla noutovedestä valmistaminen ja pannukahvin salojen uudelleen opetteleminen, niin monena helteisenä, hyttysten täyteisenä aamuna lähti mieluusti ajelemaan ja joskus myös pyöräilemään tai kävelemään reilun kahden kilometrin päässä sijaitsevalle kyläkaupalle, jossa kahvin sai termospullosta nokkansa eteen pahvimukissa 0,80 eurolla ja ihan oikeasta kupista eurolla. Santsikuppikin tuli usein ostettua, ettei ihan heti takaisin mökille päästessä taas alkanut kahvihammasta pakottamaan. Toinen oiva keino jatkuvien grillinuotion sytytysten välttämiseen, oli keittää täysi pannu kerralla ja kaataa termospullo täyteen päiväkahvin varalle. Näin sai myös eväskahvit mukaan vaikkapa saarireissulle, vaikka kyllä se kahvi sielläkin olisi grillinuotiolla valmistunut.
Kuuma ja kostea ilma verotti voimia tuntuvasti - varsinkin tälläiselta kaupunkilaisneidolta ja pelkästään oleminen oli välillä työn ja tuskan takana, kun mahdollisuutta viilentävään suihkuun ei ollut ja jatkuvasti ei viitsinyt juosta puolen kilometrin päähän järveen uimaankaan. Toisaalta, ei se päiväsaikaan paljon olisi viilentänyt sekään. Veden lämpötila oli korkea viikkoja kestäneen helteen johdosta ja kun yötkin olivat tavallista lämpimämpiä, niin vesikään ei ehtinyt viilentymään. Iltasella sitten kävimme laiturinnokassa pesulla tai uimassa, miten nyt milloinkin sattui huvittamaan.
Saunaa meillä ei mökillä vielä ole, joten onneksi oli ystäviä ja tuttavia, jotka auliisti tarjosivat mahdollisuutta käyttää heidän saunaansa aina silloin tällöin. Pari kertaa kävimme myös tätini mökkisaunassa ja olihan tietysti päiviä ja öitä, jotka välillä vietimme kultani kämpilläkin, kun vaatehuolto ja asioidenhoitokin oli välillä ohjelmassa. Silloin pyykinpesun jälkeen yleensä lämmitimme saunan ennen nukkumaan menoa.
Kaiken tuon oheispuuhan rinnalla mökilläkin kyllä tapahtui aina jotain edistystä. Pieniä asioita, joita ei ehkä ohikulkija pääse huomaamaan, mutta jotka tavalla tai toisella ovat erittäin tärkeitä siellä majaileville. Jopa vessan istuimen etuosan panelointi ilahdutti mieltä - saatika istuimeen hankittu styroksipehmuste kannella.
Kalassa kävimme monta kertaa viikossa, parhaimmillaan joka ilta. Aina en ollut mukana, mutta olihan isännällä onneksi vanhoja kalakavereita, lapsuuden ja nuoruuden ystäviä, riittämiin ilman minuakin. Pakko sanoa, että ahvenkeitto ja grillissä, muurikkapannulla voissa paistettu hauki on jotain ihan muuta kuin sähköliedellä tai -uunissa valmistettu sellainen. Kaikki kunnia niillekin, mutta kyllä ulkona oikealla tulella, vaivalla pyydystetty ja valmistettu ruoka on jotain aivan mahtavaa. Kun sen saa vielä nauttia upeassa kesäluonnossa (jopa hyttysparven keskellä), niin ei paremmasta väliä.
Sitä paitsi kyllä minäkin muutaman ihan hyvän kokoisen ahvenen sain pilkillä ja mato-ongella. Uistelemaan tai virvelöimään en kuitenkaan vielä ryhtynyt, vaikka kyllä se virveli ihan tuttu vehje on hamasta nuoruudesta minullekin.
Meillä oli myös ohjelmassa yksi päivä ja ilta muikunpaistoa kyläjuhlissa. Olinkin ensimmäistä kertaa mukana tässä perinteisessä tapahtumassa, sillä olen ollut vuosikymmenet poissa kotipaikkakunnalta ennen tätä kesää. Oli mukavaa tavata vanhoja tuttavia ja ystäviä ja samalla myydä muikkuja oman kalamiehen avuksi. Hän onkin taitava ja pidetty muikkumestari, joten kauppa kävi kuin siimaa ja viimeinenkin muikkurove löysi omistajansa iltajuhlan aikaan. Valtavan hyviä olivat, se on pakko myöntää, vaikken kovin paljoa niitä itse ehtinytkään napostella. Illalla tapahtumassa oli myös tanssit ja niissäkin ehdimme käydä pyörähtämässä, kun päivän myyntiurakka oli saatu päätökseen.
Välillä tuntui, että loma oli yhtä menoa ja meininkiä, eikä huilaamiseen ollut aikaa lainkaan. Aina oli jotain uutta jo suunnitteilla, vaikka juuri oli edellinen reissu tai työ saatu päätökseen. Tällainen löysään tahtiin tottunut kaupunkilaiseläjä väsähti välillä totaalisesti ja silloin tuntui, että olisi hyvä tehdä kuten Tipikin - työntää pää kylmään veteen hetkeksi viilentymään. Pakko tunnustaa, että toisinaan tuli ihan kotia ja omaa rauhaa ikävä, mutta onneksi se oli vain hetkellinen, ohimenevä tunne ja suurimman osan aikaa olo primitiivissä oloissa, oman "duracell-pupun" rinnalla oli mitä hienointa aikaa. Eikä pidä unohtaa sitä tosiseikkaa, että pääsin joka välissä toteuttamaan rakkainta harrastustani, valokuvausta nyt ihan erilaisessa ympäristössä, kuin moniin vuosiin.
jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!