maanantai 29. elokuuta 2011

Elokuun viikonloppu


Kahden viikon työputken jälkeen oli mukava palata hetkeksi Kuutamolle. Vähän olivat jo yöt kylmenneet, eikä ollut enää niin mukava pujahtaa illalla kylmän kosteisiin makuupusseihin, mutta muuten oli oikein kiva viikonloppu. Koska lähdin jo torstaina iltapäivällä reissuun, sain olla perillä lähes kolme päivää. Torstai-iltana ei mitään kummempia kerennyt puuhastelemaan, kunhan huilin ja tehtiin ruokaa illalla mökin pihagrillissä. Isäntä olikin jo siellä odottelemassa, kun oli ottanut varaslähdön jo edellisenä sunnuntaina.


Perjantaipäivä meni kirppisteltan purussa ja viimeisten tavaroiden kuljettamisessa mökillemme. Ne olivat olleet vielä teltassa tähän saakka, mutta nyt oli jonkun toisen vuoro vuokrata sitä, joten haalimme porukkaa purkutalkoisiin. Illalla poikkesimme erään ystävän luona kylässä ja saunomassa ja sen jälkeen suuntasimme kohti seurantalolla järjestettävää Karaoketanssi-iltaa. Mukavasti riittii porukkaa laulamaan, kuin myös tanssimaan ja mekin innostuimme pyörähtelemään tanssilattialla oikein ennätysmontakertaa.



Lauantaina aamupäivällä poikkesimme kylän kaupalla ja touhusimme kaikkea pientä myös mökillämme.




Iltapäivällä oli vuorossa punaisten viinimarjojen keruu pihapiiristämme. Onneksi vanhat villiintyneet pensaat eivät olleet ihan menneet pilalle vuosien saatossa ja sainkin ihan mukavan saalin tyhjentämällä kolme pikkuista, mutta ihan mukavasti satoa antavaa pensastamme.



Sunnuntaipäivä kului nopeaan pakatessa ja saimme kaiken tohinan keskelle vielä erään ystäväpariskunnankin vierailulle. Pakkasimme ja siivosimme vähän paikkoja ja lopuksi hurautimme tätini luokse iltakylään, josta pikaisesti kahvit juotuamme jatkoimme matkaa (n. 250km) takaisin kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!